maanantai, 3. syyskuu 2012

Keittiötunnit 3.9.

Ipana täällä taas!

Tänään alkoi päivä kahdeksalta ja päivän teemana oli kalan fileointi. Keittiössä meitä oli loppujen lopuksi huimat kuusi ihmistä, kun osa oppilaista menivät helppimään Ravintola Perhon henkilökuntaa.

Saimme valita parit, ja onnekseni sain rakkaan Tatuxin parikseni ;) Samalla opettajamme sijainen pyysi meitä päivän chefeiksi, joten olimme vastuussa kalojen lisäksi myös varastossa käynnistä, liha- sekä kalaliemen valmistuksesta sekä monesta muusta asiasta.

Kaloja fileoitavana oli kirjolohi, ahven ja nieriä. Tunnin alussa kerrottiin että kaksi kaloista paistetaan ja yksi loimutetaan salamanterissa, sitten pitäisi tehdä juurespyre, beurre blanc- tai hollandaise-kastike, kasvislisäke sekä muotoillut perunat. Heh, kalan fileoinnissa kesti niin kauan joten pyreestä, sekä omista suunnitelluista lisäkkeistä piti luopua :( Ammattisanastoa hiukan purkaen, beurre blanc-kastike on siis voi-valkoviinikastike, jota tarjoillaan yleensä kalan kanssa :)

Alkuperäinen suunnitelma oli paistaa kirjolohi ja nieriä, sekä loimuttaa ahvenet. Lisäkkeeksi olisi ollut kahdelle kalalle muotoillut perunat ja yhdelle kalalle rosmariiniperunat. Kasvislisäkkeeksi oli suunnitteilla uunijuurekset mitkä sisältäisi; punajuuria, porkkanaa, palsternakkaa ja sipulia, maustettuna hunajalla ja timjamilla.
Pyreeksi olisimme valinneet selleripyreen :-) Mutta, suunnitelmien muuttuessa paistoimme nieriän, teimme pari muotoiltua perunaa,  beurre blanc-kastikkeen (joka suruksemme juoksettui) sekä kaikille oppilaille teimme siitakesieni-pinaattihöystön.

Tältä annoksemme näytti:


Annoksessa oli alla muotoperunoita kaksi kappaletta, siitakesieni-pinaattihöystöä,
paistettu nieriä, tankoparsa ja beurre blanc-kastiketta kalan päällä sekä lautasella.
Annos oli erittäin hyvän makuinen, etenkin nieriä oli positiivinen yllätys! Omat lempparini annoksessa olivat silti siitakesieni-pinaattihöystö, kastike ja perunat yhdessä ;)

Perunat olivat liian kypsiä, mutta muuten annos oli onnistunut :) Okei, ja sienet olivat suolaisia mutta hyviä perunoiden kanssa!
Putkeen mennyt päivä, etten sanoisi! Huomenna teemana taitaapi olla makeat kakut ja leivokset kotona... :)

-Juulia

lauantai, 1. syyskuu 2012

Kännykän uumenista keräiltyä! vol.2

Jatkoa edelliseen postaukseen ;) Lisää kuvia löytyi kännykästä ja poikaystävän koneelta, mutta kaikkia kuvia en lisää omaan blogiini :) Yhteisiä tekeleitä löytyy Tatuxin blogista minne pääset tästä!

Kiitos ja kumarrus, tämänkin postauksen vilkuilemisesta jo etukäteen!



Reilu aamiainen rakkaalle perheelle
Ensiksi paistoin pekonia pohjalle, johon tein päälle kananmuna-maitoseoksen. Omelettiin lisäsin vielä herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, basilikaa, mausteita ja juustoa :) Valmiin annoksen seuraksi tuli mummin tekemiä sämpylöitä, appelsiiniveneitä, teetä ja omenamehua. Annos oli valtava ja kyllähän se kolmeen pekkaan tulikin syötyä :)



Risteilyn aamubuffet, 21.2 :) Juuri päivää ennen olin kuullut kummipojan putkahtaneet maailmaan niin oli hermot pikkasen hyvän ruoan tarpeessa! Aamupalaksi mättäsin kaikkea lautaselle, ja heti tulikin parempi mieli ;) Itse olen enemmän mannermaisen aamupalan ystävä, joten ei nuo makeat donitsit aamulla oikein maistunut. Niistä saikin hienot silmät aamupala-hyypälle jonka taiteilin lautaselle blokkaajia ilahduttamaan!


Mamma mia, mikä pizza! Perheen ollessa kylässä, pikkuveikkaa myöten, tehtiin koko perheelle pizzoja. Mahtava pizzani sisälsi tomaattia, sipulia, oliiveja, mozzarella- ja edamjuustoa, herkkusieniä ja rucolaa. Niin tuhti pizza oli, että siitä riitti iloa parille päivälle jälkeen päin!


Kummitädillä pikkuveikkoja hoitamassa! Onneksi ollaan kumpikin kummitädin kanssa hyvän ruoan ja viinin ystäviä, niin saatiin kokkailla ihan kunnon ruokaa! Helposti sitten pöytään pyörähti sienirisotto ja pullollinen hyvää valkoviiniä :) Saimme kaiken päälle vielä nautiskella ruoasta kahdestaan, kun talon miesväelle ei kelvannut fiinimpi ruoka ;)


Pikkuveljen synttärit 2012
Selvennykseksi "pikkuveljistä", että he ovat kummitädin poikia, vaikkakin mulle kultaisia velipoikia ovatkin! Mutta okei, takaisin kakkuun; Suklaamoussella täytetty Angry Birds-kakku. Huom! Tämäkin on ensimmäisiä kakkujani, sekä käytössäni ei ollut hyviä välineitä (tai edes hyviä raaka-aineita) tehdessäni kakkua mummolassa :)


Rakkaan papan 57-vuotis synttärikakku
Papan lemppari prinsessakakku, muuttui prinssikakuksi käden käänteessä :) Kakku maistui kaikille, vaikkakin vaniljatäyte lässähti ja sulatti marsipaanin :(


Tämä postaus loppui tähän, ja kuten viimeksi reseptit näistä voin etsiä uudelleen jos löytyy tahtoa kokeilla :)

-Juulia

perjantai, 31. elokuu 2012

Kännykän uumenista keräiltyä!


Texmex-voileipäkakku 24.8.2012. Synttäreille väsättiin tämä poikaystävän kanssa. Kovassa suosiossa oli vierailla, ja onhan tämä omakin lempparini ;) Välissä on tulista Texmex-jauhelihaa sekä tuorejuusto-cheddar-paprika täytettä. Toimii muuten myös mahtavasti soijarouheen kanssa!

 

Ristiäiskakku kummipojalleni! Kaulinta- sekä sokerimassan käsittely on vielä hakusessa, mutta ainut tapa millä oppia on harjoitella :) Tässä on välissä turkinpippuri-moussea sekä suklaamoussea. Sopi muuten yllättävän hyvin yhteen nuo täytteet vaikkei heti uskoisi!

 

Mudcake, eli suomalaisittain mutakakku, tehtiin poikaystävän kanssa  vaaleasta maitosuklaasta jota oli jäänyt herkutteluista yli. Normaalistihan käytetään tummaa suklaata, mutta vaaleaa maitosuklaata käyttäessä lopputulos ei ollut NIIN makea kuin normaalisti :)

 

Yllätykseksi rakkaalle tein Dooleys-juustokakun jossa on hunajakaurakeksi pohja. Oli hyvää, mutta Dooleysta seuraavalla kerralla pitää laittaa enemmän ;)

 

Aprikoosi-juustokakun tein juhannukseksi mummolassa käydessä. Seuraavan kerran muistutukseksi itselleni sekä muille; käytä kuivattuja aprikooseja!
Tätä ohjeistusta olisi pitänyt noudattaa, minkä sain karvaasti kokea myöhemmin kun tuorejuusto-täyte alkoi uhkaavasti valua pois pohjan ja "aprikoosihillokkeen" päältä :)

 

"Munatonta menoa! With couple of couples :-)"
Näin meni Facebook-päivitys tuona kertana, kun tein rakkaan kanssa vieraille päivän piristykseksi munatonta mokkapalaa :)

 

Tähän raskaan sarjan aamiaiseen kuului: Kuppi kahvia, amerikkalaisia pannukakkuja, mustikkamelbaa ja voinokare! Toki, annos ei ole kauneimmasta päästä, mutta seuraavalla kerralla sitten ;)

 

Äitienpäivän aamiainen 2012  Alusta asti itsetehdyt kinkku-juusto-voisarvet, sydän-paistinpannulla paistetut kananmunat
ja viipaloitua kurkkua.

 

Isäpuolen tekemiä lime-marinoituja jalapenoja! Sopii syötäväksi sellaisenaan, jos siis on tulisen pikkupurtavan ystävä, mutta käy mainiosti myös ruoanlaittoon tai vaikkapa tortillan väliin :)

 

Juustotarjotin ja punaviiniä 
Tarjottimelta löytyy pipareita, "suolakeksejä", pippuri-, paprika- ja valkosipuli-juustoa, sekä valko- ja sinihomejuustoa.

Reseptejä näistäkin saa sitten pyytämällä, koska sitten kaivelen reseptit jostain esiin :) Kiitos ja näkemiin!

 
-Juulia
  • 1346407377_img-7d6cf7f578bdc90f8bfba2c4d

  • 1346423097_img-7ae8bb4ae7cf7a30072125d20

  •  


    1346520073_img-6330dad1a40323a15c49577e9


         1346519512_img-0421e83c75910407ac6f4e534


    ★Tatuxin ruokaterapia


     

  • 1346694353_img-b2e747f1edaca3dfdad0cce7e

  • Henkilötiedot


    17-vuotias Ravintolakoulu Perhon opiskelijatyttö,
    bloggaa kokkailuistaan ja leipomuksistaan koulun ohella.
    Ruusut ja risut ovat kumpaisetkin tervetulleita :)
    Kiitos kun selailet blogiani ?-Juulia

  • Tagipilvi